tiistai 20. helmikuuta 2018

Du bist so wunderbar


Yläilmoista katsottuna Berliini näyttää epätodelliselta.
Samaan aikaan valtavalta ja aivan pikkiriikkiseltä.
Se on kuin pienoismalli, jossa junat puksuttavat ja minikokoiset autot tööttäilevät. Vesi on tyyntä ja lakattua. Talot säntillisen epäsäntillisissä riveissä. Tuolla on Treptower Park ja tuolla seisovat joessa molekyylimiehet! Tuossa aivan alla, ihan pienenä, on tuomiokirkko. Mutta koti, millä suunnalla on koti?

Koti on tässä.
Kattojen yläpuolella ja kuluneilla kaduilla.
Hengitysilmassa. Metron ahtaudessa.

Perjantaiaamuna minä ja vauva astumme lentokoneeseen ja lennämme Suomeen. Don ja Hoo ovat siinä vaiheessa auton ja tavaroiden kanssa laivassa. Syövät buffetissa, puljaavat pallomeressä ja nukkuvat, paljon muuta siellä ei voi tehdä. Maaliskuun ensimmäisenä meitä odottaa uusi asunto Oulussa.

Viimeiset pari viikkoa olemme järjestäneet kaikkea.
Pakanneet tavaroita, myyneet ylimääräisiä, hankkineet (olosuhteiden pakosta) uuden muuttoauton, etsineet asuntoa ja vuokranneet sellaisen, hakeneet ja saaneet päiväkotipaikkaa, varanneet neuvola-aikoja, hankkineet kotivakuutuksia ja nettiyhteyksiä, ostaneet lentolippuja ja laivalippuja ja varanneet muutaman hotellihuoneenkin ja niin edelleen ja edelleen.

Nyt kaikki alkaa olla loppusuoralla.
Niin asunnon tyhjentäminen kuin jaksaminenkin.
Vauva heräilee paristi yössä syömään ja viettää aamuyöt ähkien, puhkien ja pikkukäsillä unissaan huitoen minun vieressäni. Nukun minkä nukun.

Mietin, että kyllä tämän kaiken olisi voinut helpommallakin tavalla tehdä.

Lauantaina kävimme vihdoinkin tv-tornissa.
Olisihan se ollut vähän noloa asua vuosi Berliinissä eikä ikinä käydä pallukassa, joka näkyy lähes kaikkialle.

Vinkki matkustajille: osta lippu tv-torniin etukäteen netistä. Me emme ostaneet. Voit myös ostaa lipun tornin juurelta lippuautomaatista. Me teimme niin ja "jonotimme" vuoroamme läheisessä ravintolassa. Ostaessasi lipun automaatista (kuten myös netistä) voit valita kellonajan, jolloin torniin haluat mennä. Ei tarvise jonottaa ja pääset jonon ohi hissiin sekä ylös että alas mennessä. Toki voit myös jonottaa lipputiskille ja hissiin, mutta nelivuotiaan ja vauvan kanssa liikkuessa se ei ole realistinen vaihtoehto.

2 kommenttia:

  1. Hei,
    Joskus vastentahtoisesta muuto(kse)sta seuraa parempaa ja enemmän kuin olisit osannut unelmoida koskaan kohtaavasi. Sitä paitsi Berliiniin voi palata myöhemmin - tänä vuonna, ensi vuonna,..., kun lapset ovat lentäneet pesästa, - turistina tai berlinerinäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisaita sanoja! On vaan niin tuskallista odottaa, että muutoksesta seuraa jotain hyvää. Juuri nyt sitä on vaikea nähdä. Mutta takaisin aion kyllä mennä!

      Poista