Kun meistä tuli berliiniläisiä

Bürgeramt Köpenickin raatihuoneella.

 
Anmeldung ja bürgeramt.
Siinä kaksi saksalaisen byrokratian helmeä, joihin tutustuin aika varhaisessa vaiheessa, kun ryhdyin tutkimaan mitä Saksaan muuttaminen käytännössä tarkoittaa. Näistä kahdesta kohosi henkinen Mount Everest ja olin varma, että kunhan niistä selviää, niin sitten kaikki on helppoa. Sellaisen kuvan aiheen googlettelu ainakin antoi.

No, todellisuus on osoittautunut hiukan toiseksi. Kuten tiedätte, asunnon saaminen se vasta vaikeaa olikin. Asunto kuitenkin on ensimmäinen edellytys Anmeldungin tekemiselle bürgeramtissa, joka on siis se virasto, jossa jokaisen Berliiniin (tai Berliinissä) muuttavan on itsensä rekisteröitävä. Mikäli kyse ei ole lomamatkasta. Käytännössä bürgeramtissa siis rekisteröidytään asukkaaksi tiettyyn osoitteeseen ja tapahtuman huipennuksena saa käteensä Anmeldungina tunnettavan Amtliche Meldebestätigung für die Anmeldung -kupongin. Jota kuulema tarvitaan jokaisessa mahdollisessa hommassa alkaen videoiden vuokraamisesta ja pankkitilin avaamisesta. Mutta niistä en tiedä vielä mitään, koska emme ole niin pitkällä.

Mihin tämä Anmeldungin ja bürgeramtin kauheus sitten perustuu?

Ilmeisesti ainakin siihen, että Anmeldung on tehtävä tietyn ajan sisällä (olikohan se kaksi viikkoa) muuttamisesta. Ja aikoja sinne bürgeramtiin ei meinaa saada sitten yhtään millään. Ja paras tapa päästä sinne, on mennä jonottamaan aamukuudelta. Niin ainakin joka paikassa väitetään.

No, me saimme asunnon avaimet tiistaina ja samana päivänä varasin netin kautta ajan bürgeramtiin torstaiksi.

Veikkaan, että maine on syntynyt siitä, että monet Berliiniin muuttavat haluavat mennä siihen lähimpään bürgeramtiin, vaikka homman voisi käydä hoitamassa ihan missä bürgeramtissa tahansa. Monilla se lähin paikka sitten onkin juuri siellä suosituimmilla asuinalueilla. Me taas muutimme täkäläisittäin ihan pöndelle ja kävimme bürgeramtissakin pöndellä.

Toinen seikka, joka etukäteen hirvitti, oli lippusten ja lappusten ja liitteen liitteiden riittävyys. Siitäkin kun on saanut lukea kaikenlaisia tarinoita. No, meillä oli mukana:

• Anmeldung-anomus
• passit
• vuokranantajan todistus, että olemme muuttaneet asuntoon
• itse netistä tulostettu (suomenkielinen...) ote väestötietojärjestelmästä

Jälkimmäisen mukaan ottaminen oli aika hyvä veto, sillä istuessamme tiskin äärellä hillityn tyylikäs, harmaantunut Herr Jotakin ehti kaipailla vihkitodistusta (jäi Suomeen kun ajattelin ettei sitä tarvita) ja Hoon syntymätodistusta (jota emme koskaan ole saaneet). Napakasti hän myös huomautti ensialkuun, että Hootahan ei ole merkitty asukkaaksi vuokranantajan todistukseen. Siinä vaiheessa ehdin ajatella, että tähänkö tämä nyt kaatui...

Mutta ei. Reilun vartin verran selvittelimme lappusiamme, tulkkasimme suomenkielisestä väestörekisteriotteesta avioliittoa ja lasta koskevia osia, täytimme Hoosta oman Anmeldung-anomuksen, jota emme etukäteen olleet hoksanneet täyttää, ja naureskelimme hyväntahtoisesti virkailijan yrityksille lausua suomenkielisiä paikannimiä. Sitten Herr alkoi naputella tietoja koneelle, tulosti tulosti yhden aanelosen, allekirjoitti sen ja iski leiman päälle.

Ja sitten olimme berliiniläisiä.
Myös Berliinin mielestä.